perjantai 3. helmikuuta 2012

Vuorellisen peruskassin ohje


Rakastan laukkujen, kassien, pussukoiden, penaalien ym ompelua. Ne ovat sopivan helppoja ommeltavia, kun illalla töiden jälkeen tekee mieli ommella jotain, mutta ei jaksa tehdä mitään suurempaa, joka vaatisi  enemmälti ajatustyötä :)

Tänään ompelin kassin, johon sain inspiksen Salkkareista! Katariinalla oli iso kassi, jossa oli mukava tähtikuvio paksujen palkkien kera. Siitä se ajatus sitten lähti:



Ja kuinka ollakaan: taas farkkua! Tuhosin tähän laukkuun yhdet vanhat, kaapissa kutistuneet farkkuni. Punaiset palkit ja tähdet ovat tavallista lakanakangasta.

Jotkut ovat kysyneet vuorellisen peruslaukun ompeluohjetta ja tässäpä se nyt tulee. Ohje on aivan itse kantapään kautta opeteltu ja joku muu voikin tämän tehdä toisella tapaa ;).

Leikkaa kankaasta kaksi samankokoista palaa sekä  päällis- että vuorikankaasta Lisäksi tarvitset riittävän pitkän vetoketjun (liian pitkä se ei koskaan ole, sakset on keksitty ;) ). 

Aseta vetoketju päälliskankaalle oikea puoli alaspäin.

Laita vuorikangas vetoketjun toiselle puolelle. Vetoketju jää päällis- ja vuorikankaan väliin.

Ompele vetoketju kiinni vetoketjupaininjalkaa käyttäen.

Käännä kappaleet oikeinpäin. Tarkista vielä, että vetoketju on oikeinpäin suhteessa päälliskankaaseen.

Aseta sitten toinen päälliskangas vetoketjun toiselle reunalle niin, että vetoketjun ja päälliskankankaan oikeat puolet ovat vastakkain. Aseta vuori vetoketjun toiselle puolelle. Vetoketju jää näiden kahden kankaan väliin.

Ompele vetoketju kiinni toisestakin reunasta.

Käännä kaikki kappaleet oikein päin.

Vetoketjujen ompelun jälkeen pitäisi näyttää tältä ;)



Käännä sitten päällis- ja vuorikankaat oikeat puolet vastakkain.


Ompele kappaleet kiinni toisiinsa.

Jos vetoketju on ylipitkä, muista siirtää vetoketjun vedin oikealle puolelle ommelta!

Ompele vetoketjujen kohdalta varovasti pari kertaa edestakaisin.

Jätä vuorikankaan alareunaan n 10cm:n kääntöaukko.

Nyt kassi näyttää tältä.

Leikkaa ylimääräinen vetoketju pois.

Jos haluat kassiin "tasaisen" pohjan, (eli sellaiset kulmat... mikä niiden nimi nyt on?), niin merkitse kangaskynällä tai -liidulla viiva, joka on suorassa kulmassa saumoihin nähden. Mittaa haluamasi pohjan leveys (=viivan mitta). Tässä tapauksessa pohjan mitta on 6cm. Muista tarkistaa, että sivu- ja pohjasauma ovat vastakkain!


Merkitse samalla tavalla kaikki kulmat.


Ompele kulmat ja leikkaa ylimääräinen kangas pois.

Käännä kassi oikeinpäin pohjassa olevan kääntöaukon kautta.

Käännön jälkeen kassi näyttää tältä.

Ujuta sormesi vetoketjun vieressä olevasta kolosta sisään ja avaa vetoketju.

Nyt saat kassin aukaistua tälläiseksi. Silitä vuori tässä vaiheessa.

Taita kääntöaukon reunat sisäänpäin.

Ompele kääntöaukko kiinni.

Nyt kassi on tämän näköinen ;).

Leikkaa haluamasi pituiset kangassuikaleet kassin hihnoiksi. Tässä tapauksessa hihnoja on kaksi ja niiden pituus n. 70cm. Nyt ompelin kassiin kaksiväriset hihnat, toinen puoli punainen, toinen farkkua.  Ompele hihnojen  kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain ja käännä kappaleet oikeinpäin (vaikka suurta hakaneulaa apuna käyttäen).

Silitä hihnat kääntämisen jälkeen.

Tikkaa hihnojen reunat.

Aseta hihnat haluamiisi kohtiin kassia. Kiinnitä ne nuppineuloilla. Kiinnitys tapahtuu sekä päällis-, että vuorikankaan läpi.

Ompele hihna kiinni tukevasti.

Tadaa! Tässä se on!
Ohjetta on helppo muokata omien tarpeiden mukaan ja näitä valmistuu nopeasti kasapäin, kunhan idea on hallussa.

Ohjeen kirjoittaminen ei näköjään niin helppoa olekaan ;). Toivottavasti ohje on edes suunnilleen ymmärrettävästi esitetty. Kysyä saa!


-Vika-

17 kommenttia:

  1. Siis mahtavaa. Tämä ompelutumpelo kiittää ja kumartaa. Oonkin miettiny miten tuo vuori tuonne ns "virallisesti" pitäisi kiinnittää. En viiti mainita tässä omista tekniikoista. =) Kiva kun näit vaivaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos selkeästä ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitoksista Piu ja Tilitalitittan :)

    VastaaPoista
  4. minkä kokoinen tuo laukku on? tosi hyvä ohje muuten

    VastaaPoista
  5. Ihana laukku ja helpolta kuulostava ohje. Nyt alan kokeilemaan josko saisin kassin aikaiseksi ja anopille lahjaksi huomista äitienpäivää ajatellen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos helposta ja kuvitetusta ohjeesta. Sain kuin sainkin anopille kassin tehtyä lahjaksi.
    Ruusun annan kiitokseksi selkeistä ja kuvitetuista ohjeista.

    VastaaPoista
  7. Vetoketjun ompeleminen on aina ollut minusta hankalaa. Googlettamalla löysin blogistasi selkeät ohjeet sekä vetoketjun että vuorikankaan ompeluun. Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Huippuhieno ohje! Olen itse tehnyt aivan liian monimutkaisesti :) Ja sitten hermostunut kun on niin vaikeaa..

    VastaaPoista
  9. Hyvä ja selkeä ohje! Pitiskö hihnoihin laittaa vielä jotain tukimateriaalia?

    VastaaPoista
  10. Kiitos Hieno tar! Hihnoihin on hyvä laittaa tukimateriaalia ainakin, jos hihnojen kangas on yhtään venyvää tai muuten "luirua". Itse tykkään hihnoista, jotka ovat melko kevyet ja ohkaiset (eli en juurikaan käytä hihnoissa tukumateriaaleja), mutta joku toinen taas tykkää tukevammista hihnoista... makuasia :))

    VastaaPoista
  11. Pilkunviilausta kylläkin mutta oikea sanamuoto on vuorillinen. Tekstiileissä kyse on siis vuorista eikä vuoresta joka taasen löytyy maastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole enää väärin puhua vuorellisesta, vaikka se korvaan särähtääkin.
      Suomen kielen lautakunta totesi, että vaikka vuori-sana merkityksessä ’pukineen tms. sisäpuolta verhoava kangas’ taipuu vakiintuneesti i:llisenä erikoisalalla mm. käsityöterminä, ei kahtalaisesta taivutustavasta ole yleiskielessä haittaa. Samoin voidaan käyttää rinnakkain johdoksia vuorillinen ja vuorellinen sekä vuoriton ja vuoreton.

      Poista
  12. Kiitos ohjeesta ! Aivan huippu selvästi neuvottu jopa minä ymmärsin.... Nyt alkaa pussukoiden yms. ompelu !
    t. Tumpelo

    VastaaPoista