sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Brittivanttuut

Karu paluu arkeen aurinkoloman jälkeen on valitettavasti totta :(.


Täältä lähdettiin ja


tähän päädyttiin...

Viikon aikana tänne oli tullut talvi! Kotikadulle saavuttiin neljän aikaan aamuyöstä ja yhdessä katselimme pihaa: pääseekö tuonne autolla? Ja yhdessä päätimme, että kyllä pääsee... ja sitten ei muuta kuin vauhtia ja auton nokka kohti autotallia! Paitsi että matka tyssäsi noin metrin päähän ja auto oli mahaansa myöten umpi hangessa ;). Siihen aikaan aamuyöstä ei yhtään hotsittanut ruveta kaivamaan autoa hangesta, joten siinä se sai kököttää pari tuntia, jonka käytimme pikaisiin nokosiin ennen töihin lähtöä. Kuudelta (seitsemäksi töihin!) sitten kaivoimme tämän auton pois hangesta ja toiselle väylän autotallilta tielle. Voisi sanoa, että reipas päivän aloitus :).

Pikkuhiljaa olemme taas päässeet arkeen kiinni, mutta yllättävän hankalaa se tuntuu olevan, kun ajattelee, että olimme reissussa vain viikon. Tänään ompelin muutaman Tilda-hahmon, mutta ne odottelevat vielä vanua täytteekseen. Vanttuita olen neulonut hiki hatussa, niiden hävikki tuntuu olevan ihan mahdottoman suuri! Tänään sain valmiiksi ennen reissua aloittamani brittivanttuut:


Vanttuut on tehty Seiskaveikasta ja kuvio on napattu Novitan sukkalehdestä. Vähän meinaa vantus levähtää tuossa kuvion kohdalla, mutta haitanneeko tuo?

Ja nyt vaaliohjelmien pariin. Mielenkiintoinen ilta odotettavissa!

-Vika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti