tiistai 14. huhtikuuta 2009

Russeli ja minä, yhtä levottomia

Meidän Viivi-russelimme ei tykkää valokuvaamisesta. En ole kovin usein saanut koirasta sellaista kuvaa, missä näkyisi koko koira tai edes naama. Eipä tuo koira normaalistikaan juuri paikallaan ole, mutta kun kamera on esillä, alkaa sellainen vääntelehtiminen, ettei kuvan otosta tule kertakaikkiaan mitään. Tässäpä taas muutama yritys:


Voi hyvänen aika, miten on levoton olo. Nyt sais pari päivää mennä oikein nopsaan, niin pääsis taas reissuun... eikä ehtis jännittämään tulevaisuutta... lähipäivinä ratkeaa nimittäin suuria asioita. Apua. Tämä koiran kuvaaminenkin on jotain ihmeellistä sijaistoimintoa, kun ei pysty keskittymään oikeisiin töihin. Niitäkin kyllä olis. Mutta jos kävis vaikka lenkillä ensin, ehkäpä se jännitys häviää matkalle Päättämätön.
Torstaina lähden ajelemaan kohti pohjoista, Rovaniemeä. Rovaniemellä on käsityömessut Lappi-Areenalla. Nämä ovatkin sitten viimeiset kotimaan messut tälle keväälle. Toukokuussa käymme vielä Göteborgissa pohjoismaisilla tilkkutyöpäivillä ja sitten onkin messuissa taukoa aina syksyn Helsingin käsityömessuihin saakka. Mukava ajatus, että ei tarvitse sitten vähään aikaan pakkailla, ja etsiä tavaroita kaaoksesta...
Siskoni, se toinen, on parhaillaan Bangkokissa reppu selässä pyrkimässä lentokentälle. Äitimme kuuntelee uutisia ja on kohta hermoromahduksen partaalla. Vähän meinaa itseäkin hirvittää, kun sisko on siellä yksin. Voi kun saatais pian viestiä, että tyttö istuu Finnairin koneessa turvassa!
-Vika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti