keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kuka haluaa pakata?

Messuelämän rankin puoli on pakkaaminen, ainainen pakkaaminen ja purkaminen.
Messuja on näin keväällä ja syksyllä kahden viikon välein. Ja se tarkoittaa sitä, että juuri, kun olet saanut purettua kaikki tavarat pakkauksista paikoilleen, voitkin alkaa pakkaamaan ne uudelleen. Tavarat on pakko purkaa pois laatikoista, jotta voit lähettää nettitilaukset ja tehdä jonkinlaisen väli-inventaarion siitä, mitä tarvitaan lisää ja mikä joutaa aleen.
Onneksi minulla on kotona kolme riuskaa miestä kantamassa laatikoita. Se riittää minulle, kun kannamme laatikot messupaikalle autosta Tikin kanssa. Kyllä senkin urakan jälkeen on kädet ja jalat hyytelönä!
Pakkaaminen on minulle onneksi äärimmäisen tuttua puuhaa jo aivan pienestä pitäen. Muutimme nimittäin pelkästään peruskoulun aikana ainakin kymmenen kertaa. Aina uusi koti, koulu, ympäristö ja kaverit. Sitten aikuisena jouduimme oman perheen kanssa muuttamaan olosuhteiden pakosta parin vuoden aikana toiset kymmenen kertaa. Tikin kanssa olemme pistäneet maallisen omaisuutemme laatikoihin niin useasti, että meidän ei tarvitse enää edes keskustella mistään käytännön asioista, kuten siitä, mihin kaappiin lautaset laitetaan... kaikki hoituu ilman minkäänlaista neuvottelua...
Muutettuamme monen sivuraiteen kautta kuusi vuotta sitten tänne Savoon omaan taloon, vannoin, että en enää IKINÄ halua nähdä yhtään pahvilaatikkoa. Noo... viimeiset muuttolaatikot purettiin kaksi vuotta sitten... tai oikeastaan vintillä on vielä pari laatikkoa odottelemassa aukaisua Silmänisku... vaan sielläpä saavat olla. Ei kait niissä mitään tärkeää ole, kun niitä ei ole tarvinnut tähän päivään mennessä aukaista?!
Ennen tähän viimeiseen kotiin muuttoamme olimme käyneet puolen vuoden sisällä läpi kolme muuttoa. Tiesimme koko ajan, milloin pääsemme omaan taloon, mutta paikkakunnan vaihdoksen ja talon myynnin vuoksi niitä muuttoja vain tuli noin monta lyhyessä ajassa. Muuttosarjasta johtuen suurin osa omaisuudestamme oli pakattuna (pahvilaatikoihin Huuto). Yritimme jättää käyttöön vain sen aivan välttämättömän. Mutta niinhän siinä kävi, että melko useasti jouduttiin ostamaan ihan jokapäiväisiä välttämättömyystarvikkeita, kun niitä ei mistään kaaoksessa löytynyt. Kun sitten lopulta purimme laatikoita omassa talossa, kuului vähän väliä jostain huudahdus: "taas valkosipulipuristin!", "jo kahdeksas paistinlasta!", "montako vatkainta meillä on?" jne. jne... Silloin ei oikein tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut!
Niin, eli pakkaaminen on vähän liiankin tuttua touhua, mutta sujuupahan se ainakin rutiinilla Cool.
Vielä pitäisi kolmet messupakkaamiset rutistaa ennen ansaittua kesälomaa ja se ensimmäinen kolmesta alkaa nyt! Heippa!
-Vika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti